Ehkä hyvinvointi ei ala siitä, että teemme enemmän – vaan siitä, että kuuntelemme vähän tarkemmin...
Olen huomannut, kuinka helposti hyvinvoinnistakin voi tulla yksi asia, joka meidän pitäisi osata tehdä oikein.
Pitäisi liikkua.
Syödä hyvin.
Nukkua riittävästi.
Muistaa levätä.
Pitää huolta itsestämme.
Ja mielellään vielä niin, että kaikki näyttää ulospäin tasapainoiselta.
Mutta jossain vaiheessa voi tulla mieleen kysymys:
Entä jos hyvinvointikin on alkanut tuntua suorittamiselta?
Silloin pysähtyminenkin voi muuttua tehtäväksi.
Nyt minun pitäisi levätä.
Nyt minun pitäisi meditoida.
Nyt minun pitäisi hengittää syvään ja rauhoittua.
Ja yhtäkkiä istumme hiljaa ja mietimme, teemmekö tämänkin nyt varmasti oikein.
Ehkä hyvinvoinnin ei kuitenkaan tarvitse olla näin monimutkaista.
Ehkä voisimme joskus unohtaa hetkeksi kaikki ohjeet ja kuunnella vain itseämme.
Mitä minä oikeasti tarvitsen juuri tänään?
Kaipaanko liikettä vai lepoa?
Seuraa vai omaa rauhaa?
Tekemistä vai tekemättömyyttä?
Ehkä keho tietää vastauksen jo ennen kuin ehdimme ajatella asiaa loppuun.
Se voi tuntua väsymyksenä.
Levottomuutena.
Tarpeena päästä ulos.
Kaipuuna kosketukseen.
Tai ehkä vain haluna olla hetken hiljaa.
Minusta hyvinvoinnin kiinnostavin puoli onkin juuri tämä.
Me emme tarvitse jokaiseen päivään samaa asiaa.
Se, mikä teki minulle hyvää eilen, ei välttämättä ole sitä, mitä tarvitsen tänään.
Ja sekin on ihan hyvä.
Luonto ei kuki samalla tavalla ympäri vuoden.
Miksi meidän pitäisi?
On päiviä, jolloin jaksamme paljon.
On päiviä, jolloin tarvitsemme enemmän lepoa.
On päiviä, jolloin maailma tuntuu kevyeltä.
Ja on niitäkin, jolloin tarvitsemme vain vähän enemmän tilaa hengittää.
Ehkä hyvinvointi ei tarkoita sitä, että voimme aina hyvin.
Ehkä se tarkoittaa enemmänkin sitä, että opimme olemaan itsemme puolella myös silloin, kun emme voi.
Ettei meidän tarvitse heti korjata itseämme.
Ettei jokaisesta väsymyksestä tarvitse tehdä projektia.
Ettei meidän tarvitse aina tulla joksikin paremmaksi versioksi itsestämme.
Voimme joskus vain olla.
Juoda teetä.
Kävellä ilman päämäärää.
Istua puutarhassa.
Kuunnella sadetta.
Tai tehdä aivan mitään.
Ja ehkä juuri siinä on jotain tärkeää.
Meidän ei tarvitse ansaita lepoa.
Meidän ei tarvitse suorittaa hyvinvointia.
Ehkä riittää, että pysähdymme hetkeksi ja kysymme:
Mitä minä tarvitsen juuri nyt?
Ja annamme itsellemme luvan kuunnella vastausta.
🎧 Jää hetkeksi tähän tunnelmaan…