Kaiken ei tarvitse päästä sisällemme...
Joskus yksi sana riittää.
Yksi katse.
Yksi lause.
Toisen ihmisen reaktio.
Ja yhtäkkiä huomaat, että oma rauhallinen olo ei tunnukaan enää samalta kuin hetki sitten.
Meillä kaikilla on oma näkymätön tilamme. Siellä ovat ajatuksemme, tunteemme, oma tahtimme ja oma tapamme olla tässä maailmassa.
Joskus tämän tilan löytäminen on vaatinut paljon aikaa.
Olemme ehkä opetelleet kuuntelemaan itseämme. Huomaamaan, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Opetelleet sanomaan kyllä silloin, kun oikeasti haluamme, ja ei silloin, kun jokin meissä sanoo, että nyt riittää.
Ja sitten joku tulee tämän oman tilamme rajalle.
Jokin sana jää mieleen pyörimään.
Jokin toisen ihmisen sanoma asia alkaa tuntua omassa kehossa asti.
Ehkä alamme miettiä, teimmekö jotain väärin.
Olisimmeko voineet sanoa asian toisin?
Olisiko pitänyt selittää enemmän?
Tai ehkä olla kokonaan hiljaa?
Tiedän itse, miten helposti sitä voi alkaa kantaa mukanaan sellaista, mikä ei oikeastaan kuulu itselle.
Toisen ihmisen tunne voi olla hyvin voimakas.
Mutta se ei silti välttämättä ole meidän tunteemme.
Ja ehkä tässä kohtaa rajat tulevat mukaan.
Ei kovina muureina.
Ei suljettuina ovina.
Vaan pienenä tietoisuutena siitä, että minä olen minä ja sinä olet sinä.
Voin kuunnella sinua ilman, että minun täytyy ottaa kaikki sanomasi omakseni.
Voin ymmärtää, että sinulla on oma kokemuksesi, vaikka minun kokemukseni olisi erilainen.
Voin välittää sinusta ilman, että minun täytyy kadottaa itseni.
Ehkä raja ei siis olekaan jotain, jolla pidämme muut ihmiset kaukana.
Ehkä se on jotain, joka auttaa meitä pysymään lähellä itseämme.
Rajat ovat ovi, jonka avain on meidän käsissämme.
Meidän ei tarvitse sulkea ovea kaikilta.
Mutta meidän ei myöskään tarvitse avata sitä joka kerta, kun joku koputtaa.
Joskus voimme avata.
Kuunnella.
Keskustella.
Olla eri mieltä.
Ja joskus voimme vain todeta, että nyt riittää.
Ehkä juuri siinä on jotain hyvin tärkeää.
Kaiken, mikä tulee meitä kohti, ei tarvitse päästä sisällemme.
Kaikkea ei tarvitse ratkaista.
Kaikkea ei tarvitse selittää.
Kaikkea ei tarvitse ottaa omalle sydämelle.
Joskus voimme vain huomata:
Tämä on sinun tunteesi.
Tämä on sinun ajatuksesi.
Ja tämä on minun tilani.
Se ei tee meistä kylmiä.
Se ei tarkoita, ettemme välittäisi.
Ehkä se tarkoittaa vain sitä, että olemme alkaneet kuunnella itseämme myös silloin, kun ympärillämme on paljon muuta ääntä.
Ja ehkä itsensä rakastaminen voi joskus olla hyvin arkinen asia.
Se voi olla pieni askel taaksepäin.
Hetki hiljaisuutta.
Syvä hengitys.
Tai päätös siitä, että juuri nyt en kanna tätä asiaa mukanani.
Sillä rauha ei aina synny siitä, että ympärillämme on rauhallista.
Joskus se syntyy siitä, että opimme päättämään, mitä päästämme sisällemme.
Ja mitä jätämme oven toiselle puolelle.
Ovi on meidän.
Ja avain on meidän käsissämme. 💜
🎧 Jää hetkeksi tähän tunnelmaan…