Vanhoja uskomuksia, metsän taikaa ja luonnon pieniä viestejä...
Luonnossa on jotain, mikä on aina saanut minut pysähtymään.
Luonto on ollut minulle tuki ja turva monessa hetkessä. Metsään voi mennä ilman suunnitelmaa. Voi vain kävellä, haahuilla, hengittää ja antaa ajatusten kulkea omia polkujaan.
Metsään voi jättää huolia. Siellä voi itkeä itkut ja iloita naurut. Joskus olen vain mennyt metsään, kun en ole tiennyt, mitä muutakaan tehdä. Olen puhunut mielessäni puille ja joskus myös halannut niitä.
Ehkä puun ei tarvitse tietää, miksi sitä halataan. Riittää, että siinä voi hetken olla.
Ja sitten huomaa jotain.
Lintujen laulun, jota ilman metsää olisi vaikea kuvitella. Kesällä mehiläisten pehmeän surinan kukkien ympärillä. Tuulen liikkeen puiden latvoissa. Sateen tuoksun. Pienen kukan tien reunassa. Ja perhoset – niitä voisin katsella vaikka kuinka kauan. Niissä on jotain kevyttä ja ihmeellistä.
Luonto antaa meille niin paljon, jos vain pysähdymme huomaamaan.
Ehkä juuri näin ihminen on myös ennen oppinut tuntemaan kasveja.
Ennen kuin kasveja voitiin tutkia laboratorioissa, niitä seurattiin läheltä. Milloin ne kukkivat. Missä ne kasvoivat. Miltä ne tuoksuivat ja maistuivat. Mitä niistä valmistettiin. Mitä niiden kanssa koettiin. Ja ennen kaikkea: mitä edelliset sukupolvet olivat niistä oppineet.
Tieto kulki ihmiseltä toiselle ja sukupolvelta seuraavalle.
Kasveihin liittyi myös tarinoita, uskomuksia ja merkityksiä. Joillekin kasveille annettiin suojeleva voima, toisille puhdistava tai onnea tuova merkitys. Jotkut liittyivät rakkauteen, hedelmällisyyteen, viisauteen tai elämän eri vaiheisiin.
Oliko niissä todella maagisia voimia?
En tiedä.
Mutta ehkä kaikkea ei tarvitsekaan tietää varmasti.
Minua kiinnostaa juuri se maailma, jossa ihminen on katsonut kasvia ja nähnyt siinä muutakin kuin vain kasvin.
Ehkä siksi pidän sanasta magia.
En tarkoita sillä taikuutta tai ihmeiden lupaamista. Tarkoitan sitä pientä salaperäisyyttä, joka syntyy, kun pysähdymme katsomaan luontoa tarkemmin.
Minulla on kotona Metsämuorin Kasvikortit – Kasvien viestit. Niissä kasveja katsotaan vanhojen uskomusten, rohdosperinteen ja symboliikan kautta.
Poimin korteista muutaman kasvin, jotka ovat minulle jollain tavalla tuttuja tai merkityksellisiä.
🌿 Pihlaja – onnea ja suojaa
Pihlaja on minulle erityinen puu. Puut ovat aina tuntuneet minusta läheisiltä, mutta pihlajalla on aivan oma paikkansa sydämessäni.
Minun kodin portilla pitäisi aina kasvaa pihlaja.
Pihlajalle voin puhua. Sitä voin halata. Joskus pyydän pihlajalta muutaman punaisen marjakimpun kotiin, autoon tai taskuun – suojelemaan.
Vanhoissa uskomuksissa pihlajaan onkin liitetty onnea ja suojaa. Pihlaja on ollut monissa pohjoisissa perinteissä tärkeä puu, johon on liitetty myös taikaa ja suojelusta.
Ehkä juuri siksi pihlajan alla seisominen tuntuu minusta erityisen hyvältä.
🌿 Kataja – puhdistaja ja saunan tuoksu
Kataja kuuluu suomalaiseen metsään niin vahvasti, että sen tuoksu vie ajatukset heti luontoon.
Minulle kataja on myös ihana saunan kumppani.
Vanhoissa perinteissä katajaan on liittynyt puhdistamisen ja suojelemisen ajatuksia. Sen voimakas tuoksu on varmasti osaltaan vahvistanut tätä mielikuvaa.
Katajan kohdalla ymmärrän hyvin, miksi siihen on liitetty myös jotain maagista.
🌿 Mänty – tuoksu ja lapsuuden meri
Mänty on minulle ennen kaikkea tuoksu.
Metsäinen, lämmin ja tuttu.
Männiköt liittyvät lapsuuteeni ja mereen. Meren rannalle kulki metsätie mäntymetsän läpi. Muistan auringon, tuulen puiden latvoissa ja sen erityisen mäntymetsän tuoksun.
Ehkä siksi männyn tuoksu ei ole minulle vain tuoksu.
Se on muisto.
🌿 Kanerva – syksyn violetti
Kanervaa voisin vain katsella.
Erityisesti syksyllä, kun metsä saa oman violetin sävynsä.
Mutta kanerva ei ole vain kaunis katsella. Sillä on myös oma hienovarainen tuoksunsa, joka kuuluu syksyiseen metsään.
Vanhoissa uskomuksissa kanervaan on liitetty erilaisia maagisia ja suojelevia merkityksiä.
Minulle se on ennen kaikkea pieni syksyn ihme.
🌿 Laventeli – tuttu ja rakas
Laventeli ei kuulu Suomen metsiin samalla tavalla kuin pihlaja, kataja, mänty tai kanerva.
Silti se on kasvi, johon palaan yhä uudelleen.
Sen tuoksussa on jotain rauhoittavaa ja tuttua. Laventeli on kulkenut pitkään ihmisten rinnalla tuoksuissa, kylvyissä ja erilaisissa hyvinvointiperinteissä.
Ehkä siksi se tuntuu minusta luonnolliselta osalta myös tätä tarinaa.
🌿 Omenapuu – syntymäkuuni puu
Jossain vaiheessa joku on yhdistänyt puita ja syntymäkuukausia, ja minun syntymäkuuni puuksi on annettu omenapuu.
En tiedä, kuinka vanha tai perinteinen tämä jako oikeastaan on – enkä tarvitsekaan sitä ollakseni siitä kiinnostunut.
Omenapuuhun liittyy vanhoissa tarinoissa paljon symboliikkaa: rakkautta, kauneutta, hedelmällisyyttä ja kiellettyä hedelmää.
Ehkä juuri siksi omenapuu on mukava lisä tähän pieneen kasvien salaiseen maailmaan.
🌿 Koivu – suomalaisen maiseman tuttu puu
Ja sitten on vielä koivu.
Sitä ei minun Metsämuorin korteissani tällä kertaa ollut, mutta koivua en voisi tästä tarinasta jättää pois.
Koivu kuuluu suomalaiseen maisemaan niin vahvasti. Se on tuttu, kaunis ja aivan erityisellä tavalla pohjoinen puu.
Koivun vaalea runko ja kevään ensimmäinen vihreys kuuluvat monelle meistä lähes itsestään selvänä osana suomalaista luontoa.
Ehkä kasvien magia ei lopulta olekaan siinä, että meidän pitäisi uskoa kaikkeen, mitä niistä on joskus kerrottu.
Ehkä tärkeämpää on pysähtyä kuuntelemaan, mitä kasvit ovat merkinneet ihmisille eri aikoina.
Mitä joku on nähnyt pihlajassa.
Mitä toinen on tuntenut männyn tuoksussa.
Miksi joku on pitänyt katajaa suojelevana.
Miksi kanervan violetti väri on pysäyttänyt katseen.
Ja mitä minä itse näen, kun katson pihlajaa kädessäni.
Vanha tieto ja nykyinen tieto eivät aina puhu samaa kieltä.
Nykyään voimme tutkia kasveja niiden sisältämien yhdisteiden, ominaisuuksien ja vaikutusten kautta. Se on arvokasta tietoa.
Mutta vanhoissa tarinoissa on jotain muutakin.
Niissä kasvi ei ole vain aine tai ominaisuus.
Se on osa paikkaa, vuodenaikaa, ihmistä ja elämää.
Ehkä juuri siksi haluan uskoa kasvien magiaan – omalla tavallani.
En siksi, että tarvitsisin selityksen kaikelle.
Vaan siksi, että haluan säilyttää ihmettelyn.
Sen tunteen, kun metsässä kuuluu linnunlaulu.
Kun kesällä mehiläinen surisee kukassa.
Kun perhonen pysähtyy hetkeksi lähelle.
Kun tuuli liikuttaa puiden latvoja.
Kun sateen tuoksu nousee metsästä.
Kun pihlajan punaiset marjat hehkuvat syksyn keskellä.
Ehkä siinä on jo tarpeeksi magiaa.
Luonto ei ehkä aina tarvitse meiltä mitään.
Joskus riittää, että pysähdymme sen äärelle.
Katsomme.
Kuuntelemme.
Ja annamme metsän kertoa oman tarinansa...
🎧 Jää hetkeksi tähän tunnelmaan…