Pieni ajatus kalenterista, kellosta ja spontaaniudesta…
Arki kulkee helposti tuttua rataa.
Kalenteri kertoo, mitä tänään tehdään. Kello kertoo, milloin lähdetään ja milloin pitää olla perillä. Tutut rutiinit vievät päivästä toiseen.
Ja hyvä niin. Ilman niitä moni asia jäisi tekemättä.
Mutta joskus voisi ehkä astua hetkeksi pois karusellista.
Katsoa kalenterin ohi ja unohtaa kellon vähäksi aikaa.
Tehdä jotain, mitä ei ollut suunnitellut.
Lähteä jonnekin ihan vain siksi, että juuri sillä hetkellä tekee mieli lähteä.
Ei varausta. Ei aikataulua. Ei edes tarkkaa päämäärää.
Vähän tilaa sattumalle.
Joskus siihen ei tarvita edes mitään suurta.
Eilen olin mukavassa tapaamisessa kahden ihanan naisen kanssa. Kun tapaaminen päättyi, jäin hetkeksi miettimään, menenkö bussilla rautatieasemalle vai kävelenkö.
Kävelen muutenkin paljon, joten kävelemisessä itsessään ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Mutta ulkona oli niin kaunis päivä.
Aurinko paistoi ja ilmassa oli jo jotain loppukesän ja alkusyksyn väliltä. Siellä täällä maassa näkyi ensimmäisiä värikkäitä lehtiä.
Bussi olisi vienyt nopeasti perille.
Minä päätin kävellä.
Matkaa oli ehkä pari kilometriä. Kuljin talojen ja luonnon keskellä, katselin ympärilleni ja annoin matkan kestää juuri niin kauan kuin se kesti.
Ei ollut kiirettä.
Aurinko lämmitti kasvoja ja suupielet nousivat melkein itsestään kohti aurinkoa.
Ja siinä minä vain kävelin… ja nautin.
Vastaan tuli ihmisiä. Joku katsoi minua ja hymyili. Sitten toinenkin.
Ehkä he vain sattuivat olemaan hyvällä tuulella.
Tai ehkä hymy todella tarttuu...
Ja tiedättekö… olin ihan onnellinen.
Siinä ei oikeastaan tapahtunut mitään suurta. En löytänyt salaista metsäpolkua enkä päätynyt vahingossa paikkaan, jossa en ollut koskaan ennen käynyt.
Jätin vain bussin väliin.
Silti juuri siitä pienestä päätöksestä tuli yksi päivän mukavimmista hetkistä.
Ei sen tarvitse tarkoittaa matkalaukun pakkaamista aamulla ja illalla ihmettelyä jossain toisessa maassa, että mitenkäs tässä näin kävi.
Se voi olla paljon pienempää.
Toinen reitti. Hetken mielijohteesta tehty päätös. Pieni poikkeama siitä, mitä oli ajatellut tekevänsä.
Tai joskus vain se, että antaa bussin mennä ja lähtee kävelemään.
Me suunnittelemme paljon. Ja ehkä aikuisen elämässä on pakkokin. On sovittuja aikoja, velvollisuuksia ja asioita, joita ei voi jättää sattuman varaan.
Mutta tarvitseeko aivan kaiken olla valmiiksi päätettyä?
Ehkä päivään voisi joskus jättää pienen tyhjän kohdan.
Ei siksi, että se pitäisi myöhemmin täyttää jollakin.
Vaan siksi, että siinä olisi tilaa sille, mitä juuri sillä hetkellä tekee mieli.
Joskus siitä ei seuraa mitään erityistä.
Ja joskus huomaa kävelevänsä auringossa, ensimmäisten syksyn lehtien keskellä, ilman kiirettä mihinkään…
suupielet kohti aurinkoa.
Ja ehkä joku vastaantulijakin hymyilee takaisin...
Vähän tilaa sattumalle...
🎧 Jää hetkeksi tähän tunnelmaan…