Kesän lämmöstä syksyn tunnelmaan...
Syksy ei tule yhtenä aamuna.
Se hiipii hiljaa lähemmäksi.
Ensin huomaa, että aamulla tekee mieli vetää jotain lämpimämpää päälle. Sitten illat alkavat hämärtyä aikaisemmin. Ilmassa on erilainen tuoksu, lehdet vaihtavat väriään ja jonakin aamuna nurmikon yllä leijuu ohut usva.
Luonto vaihtaa rytmiään.
Mutta vaihdammeko me sen mukana?
Kesällä kylmä juoma, raikas salaatti ja pitkät valoisat illat tuntuvat aivan luonnollisilta. Syksyn tullen käsi hakeutuu ehkä useammin lämpimän teekupin ympärille. Tekee mieli lämmintä ruokaa, villasukat ilmestyvät taas jostakin kaapin perältä ja iltaisin koti alkaa tuntua vähän tavallista kutsuvammalta.
Ehkä keho huomaa vuodenajan vaihtumisen ennen kuin itse ehdimme ajatella sitä.
Vanha ajatus vuodenaikojen mukana elämisestä
Ayurvedassa vuodenaikojen vaihtumisella on vanhastaan ollut oma merkityksensä. Ajatus on oikeastaan aika yksinkertainen: ihminen ja luonto eivät elä toisistaan erillään. Kun ympärillämme tapahtuu muutos, se voi tuntua myös meissä.
Syksy yhdistetään Ayurvedassa erityisesti vataan – liikkeeseen, ilmaan, viileyteen ja kuivuuteen. Sen vastapainoksi syksyyn liitetään lämpöä, rauhaa ja tuttua rytmiä.
Ei ehkä tarvitse edes tietää, mikä oma dosha on tai tuntea Ayurvedan käsitteitä. Voi vain pysähtyä hetkeksi miettimään:
Mitä minä tarvitsen juuri nyt, kun vuodenaika ympärilläni muuttuu?
Kun ulkona viilenee, lämpö kutsuu
Syksyllä pienet tutut asiat saattavat saada aivan uuden merkityksen.
Aamulla lämmin puuro.
Päivällä kävely raikkaassa ilmassa.
Illalla kuppi kuumaa teetä.
Ja sitten on tuli.
Ulkona voi sataa ja tuuli kuljettaa märkiä lehtiä pitkin pihaa, mutta sisällä takassa palaa tuli. Sen ääreen tekee mieli jäädä vähän pidemmäksi aikaa – katsomaan liekkejä, kuuntelemaan puiden hiljaista rätinää ja tuntemaan, kuinka lämpö leviää ympärille.
Syksyn hämärtyessä myös kynttilät palaavat kuin huomaamatta osaksi iltoja. Niitä sytytetään pöydälle ja ikkunalaudalle, lyhtyihin portaiden viereen ja puutarhaan.
Pieni liekki ei valaise koko pimeää iltaa.
Eikä sen tarvitsekaan.
Se tekee ympärilleen vain pienen lämpimän valon piirin.
Ehkä juuri siksi kynttilänvalo tuntuu syksyllä niin erilaiselta kuin kesällä. Kesällä valoa on kaikkialla. Syksyllä me alamme luoda sitä itse.
Ja sitten on sauna.
Varsinkin puulämmitteisessä saunassa on jotakin aivan omaa. Jo sen lämmittäminen kuuluu kokemukseen: puut, tuli, vähitellen lämpenevä kiuas ja ne tutut tuoksut, joita ei oikein voi jäljitellä millään muulla.
Kun ulkona on pimeää ja koleaa, lämpimään saunaan astuminen tuntuu pieneltä ylellisyydeltä.
Ehkä juuri siksi tuli kuuluu niin luontevasti syksyyn.
Kun luonto ympärillä viilenee ja valo vähenee, me hakeudumme lämmön ja valon äärelle. Eikä tuli anna vain lämpöä. Siinä on jotakin, mikä saa pysähtymään.
Liekkejä voi katsella pitkään ilman, että tarvitsee tehdä mitään.
Ehkä siinäkin on yksi syksyn pienistä salaisuuksista.
Kaiken ei tarvitse viihdyttää meitä.
Joskus riittää tuli, kynttilän pieni liekki ja sade ikkunan takana.
Saa sataa.
Sisällä on lämmintä, valo lepää pehmeänä ympärillä ja hetken ajan ei ole kiire minnekään.
Syksy maistuu erilaiselta
Ayurvedassa syksyyn liittyy ajatus siirtymisestä vähitellen viileistä ruoista lämpimämpiin. Kesän salaatit, kylmät juomat ja raikkaat maut saavat rinnalleen puuroja, keittoja ja lämpimiä juomia.
Ja mausteita.
Kanelia. Kardemummaa. Inkivääriä.
Jo niiden tuoksussa on jotakin syksyistä.
Ehkä tässäkin vanha viisaus kohtaa aivan tavallisen arjen. Koleana syysaamuna lämmin aamiainen saattaa yksinkertaisesti tuntua paremmalta kuin viileä aamupala.
Keho osaa joskus kertoa yllättävän selvästi, mitä se kaipaa – jos maltamme kuunnella.
Ehkä syksy ei pyydäkään pysähtymään
Ehkä se pyytää vain vaihtamaan hieman tahtia.
Luontokaan ei tee kaikkea ympäri vuoden samalla tavalla. Puut eivät yritä pitää lehtiään väkisin vihreinä, kun niiden aika on vaihtaa väriä. Päivät eivät yritä pysyä yhtä pitkinä kuin heinäkuussa.
Kaikella on oma aikansa.
Ehkä meilläkin saa olla oma aikamme muuttua vuodenaikojen mukana.
Syksyllä voi edelleen tehdä, suunnitella, innostua ja kulkea eteenpäin. Mutta kaiken keskelle voi ehkä jättää hieman enemmän lämpöä, lepoa ja muutaman rauhallisen hetken.
Ja joskus voi vain ottaa lämpimän kupin käsiin, katsoa ikkunasta ulos ja huomata:
vuodenaika on taas vaihtumassa.
Ja minä saan kulkea muutoksen mukana – omassa tahdissani...